Todennäköisyydet

Värigenetiikan alkeita

"Kielletyt" yhdistelmät

Värimerkkiset:
normaali
cinnamon
ruoste
keltainen
hunaja
hopeanharmaa

Yksiväriset:
crème
soopeli
soopelisuklaa
minkki
kupari
mustasilmäinen valkoinen
luonnonvalkoinen
hopeasoopeli
musta
kyyhkynharmaa
keltainen musta
suklaa
albiino

Kuviolliset:
valkonauhainen
laikukas
valkonauhainen laikukas
kilpikonna
valkokirjokilpikonna
roan
valkomahainen

Geenit sijaitsevat solun tuman kromosomeissa. Jokaiselle geenille on kromosomissa oma lokuksensa eli paikkansa, ja geenit koostuvat periytyvistä alleeleista. Alleelit esitetään pareittain, ja hamsteri perii jokaisen geeninsä alleeleista puolet emältään ja puolet isältään.

Syyrialaisen hamsterin värejä on olemassa sekä dominoivia että resessiivisiä. Dominoivan ominaisuuden alleelia merkitään yleensä isoilla kirjaimilla, resessiivistä pienillä. Dominoivuus tarkoittaa hallitsevasti periytyvää, eli dominoiva väri näkyy hamsterin ulkoasussa, vaikka poikanen perisi sen vain toiselta vanhemmaltaan.

Otetaan esimerkiksi dominoivasta väristä hopeanharmaa, jonka alleelia merkitään yleisesti kirjaimilla Sg. Puhdas hopeanharmaa hamsteri on tällöin geneettisesti SgSg (homotsygootti), eli se on saanut hopeanharmaan alleelin molemmilta vanhemmiltaan. Mikäli toisella vanhemmista ei kuitenkaan hopeanharmaata värialleelia ole perimässään, merkitään poikasen väriksi Sgsg (heterotsygootti), jolloin pienellä alkukirjaimella merkitty alleeli tarkoittaa hopeanharmaan ominaisuuden puuttumista. Tällaisessa tapauksessa poikanen näyttää kyllä hopeanharmaalta, mutta sen väri ei ole täysin puhdas, vaan hieman kellertävä.

Resessiiviset eli peittyvät ominaisuudet on sen sijaan perittävä molemmilta vanhemmilta, jotta ne näkyisivät hamsterin ulkoasussa. Jos resessiivinen alleeli on vain toisella vanhemmista, tulee poikasesta tuon ominaisuuden "kantaja", ja ominaisuus voi kulkeutua suvun perimässä useitakin sukupolvia huomaamattomana. Yleensä juuri resessiiviset värialleelit aiheuttavat ns. yllätysvärejä kasvattajien poikueisiin.

Esimerkiksi resessiivisestä ominaisuudesta voidaan ottaa vaikkapa crème, jota merkitään e-kirjaimella. Crèmen värinen hamsteri on siis geneettisesti ee, ja crèmen kantajaa, eli vain toiselta vanhemmalta crèmen alleelin saanutta hamsteria voidaan merkitä eE. Iso kirjain tarkoittaa tässä tapauksessa toisen crème-alleelin puuttumista. Tällöin tuo yksi perimässä oleva crème-alleeli ei muuta hamsterin väriä, joten esimerkiksi crèmeä kantava hopeanharmaa hamsteri, eESgSg, näyttää ulospäin hopeanharmaalta, mutta periyttää kuitenkin crème-alleeliaan seuraaville sukupolville.

Väreistä on olemassa myös yhdistelmiä, ja esimerkiksi väri mustasilmäinen valkoinen on crèmen ja hopeanharmaan yhdistelmä, eeSgSg. Mustasilmäisen valkoisen poikasen on siis perittävä sekä crèmen että hopeanharmaan alleeli kummaltakin vanhemmaltaan. Mustasilmäinen valkoinen on ulkoasultaan nimensä mukaisesti mustasilmäinen, puhtaan valkoinen hamsteri. Lisäksi on olemassa luonnonvalkoinen väri, eeSgsg, joka on lähellä mustasilmäistä valkoista, mutta siltä puuttuu toinen hopeanharmaan alleeli (puuttuva siis merkitty yhdistelmässä pienellä kirjaimella). Toisen hopeanharmaan alleelin puuttuminen saa aikaan luonnonvalkoisella saman kuin heterotsygootti-hopeanharmaallakin, eli väri muuttuu puhtaan valkoisesta kellertävämmäksi, persikan vivahteiseksi luonnonvalkoiseksi.

Sekä resessiivisesti että dominoivasti periytyvät värit yleensä paranevat, mitä puhtaammista värilinjoista poikasia syntyy. Värilinjan puhtaus tarkoittaa, että poikasia teetettäessä yhdistetään mahdollisimman paljon saman värisiä hamstereita. Toisin sanoen, mitä enemmän esimerkiksi crèmen värisen hamsterin suvussa on crèmeä, sen voimakkaamman värinen crème hamsteri todennäköisesti on, ja sitä puhtaampaa väriä se myös todennäköisesti periyttää. Edellä mainittu seikka on geneettisestikin hyvin looginen seuraus: Yhdistettäessä ainoastaan samaa väriä sukupolvesta toiseen karsiutuvat muut väri perimästä pikkuhiljaa pois "sekoittamasta", ja kyseisen värin ominaisuudet tulevat paremmin esiin. Tämä asia on jalostuksen kannalta kaksipiippuinen: Kun tavoitteena on saada ulkoisesti tietynlaisia eläimiä, pyritään yleensä homotsygoottisiin linjoihin. On kuitenkin tutkittu, että liiallinen homotsygotia perimässä voi sukusiitoksen tavoin aiheuttaa ominaisuuksien ja elinvoimaisuuden heikkenemistä. Tällaista taantumista ei kuitenkaan ainakaan vielä Suomen hamsterisuvuissa ole havaittu.

Seuraavaksi esittelen Suomen standardissa olevia hamsterivärejä ja niiden geneettisiä merkintöjä. Värien kuvaukset ovat peräisin Suomen Hamsteriyhdistyksen julkaisemasta Tietopussi-nimisestä lehtisestä. On otettava huomioon, että standardikuvauksissa on esitetty väri ihanne eli se, millainen värin tulisi olla. Ei siis kannata ihmetellä, jos oma tietyn väriseksi väitetty hamsteri ei täsmälleen värin kuvausta vastaisikaan, sillä poikkeamat eli näyttelyttämisen kannalta "virheet" hamstereiden väreissä ovat hyvin yleisiä.

Standardivärit on jaettu värimerkkisiin ja yksivärisiin. Värimerkkisellä tarkoitetaan väriä, jolla kuuluu olla kaulanauha, tikkaus, poskimerkit, puolikuut sekä mahdollinen hilkka päälaella. Esimerkkejä värimerkkisistä ovat mm. normaali, hopeanharmaa ja keltainen. Yksiväriset hamsterit taas ovat sananmukaisesti yksivärisiä, eli niiden väritys on periaatteessa kauttaaltaan tasainen ilman värimerkkejä. Esimerkkeinä yksivärisistä voidaan mainita vaikkapa crème, musta ja luonnonvalkoinen. Myös soopelit silmärenkaineen sekä keltainen musta kuuluvat yksivärisiin, vaikka niiden väritys onkin hieman muista yksivärisistä poikkeava. Värimerkkisten ja yksiväristen lisäksi on olemassa kuviollisia hamstereita, ja niiden kuvio liittyy aina johonkin perusväriin. Alla olevat kuvat havainnollistavat värimerkkisyyttä, yksivärisyyttä ja kuviollisuutta.

 


Värimerkkinen:
hopeanharmaa


Yksivärinen:
crème


Kuviollinen:
kyyhkynharmaa valkokirjokilpikonna

  Umborous (UU tai Uu)

Umborous-alleeli aiheuttaa hamsterin perusväriin tumman tikkauksen, ja muuttaa värimerkkisten hamstereiden puolikuut vihertävänharmaiksi. Värimerkkisillä perusväri on umborous-alleelista huolimatta yleensä tunnistettavissa, mutta yksivärisillä umborous voi muuttaa värin täysin erinäköiseksi. Esimerkiksi soopeli on umborous- alleelin omaava crème (eeUU tai eeUu).


pk rex normaali umborous naaras Sharonda's Xaidah

VÄRIMERKKISET

  Normaali

Turkin täytyy olla tumman punaruskea ilman vivahteita. Pohjavärin on oltava tasainen ja tumman siniharmaa. Selkälinjan ja päälaen täytyy olla voimakkaan tummat. Vatsan on oltava norsunluun värinen, pohjavärin harmaa. Turkin täytyy olla voimakkaasti mustalla tikattu. Kaulanauha on voimakkaan tumman punaruskea. Poskimerkit ovat mustat. Puolikuut ovat norsunluun väriset. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaa - lähes mustat. Normaalin värisiä hamstereita on kahta eri värisävyä: normaaleja ja tummanormaaleja.

Normaali on hamsterin alkuperäinen väri, josta myös nimitys "kultahamsteri" on todennäköisesti tullut. Kaikki muut värit ovat syntyneet jalostuksen myötä mutaatioina. Normaalin värisiä poikasia tulee, mikäli vanhemmilta ei löydy mitään muuta yhteistä värialleelia. Tämän vuoksi normaalilla ei yleensä käytetä omaa geneettistä merkintää.


lk normaali naaras Arctican Meritähti
(kuva Anne Puranen)

  Cinnamon (pp)

Turkin täytyy olla voimakkaan punaruskean oranssi ilman vivahteita. Pohjavärin on oltava tasainen ja tumman siniharmaa. Vatsan on oltava kermaisen norsunluun värinen, pohjavärin sinertävä. Tikkaus puuttuu. Kaulanauha on voimakkaan punaruskean oranssi. Poskimerkit ovat ruskeat. Puolikuut ovat norsunluun väriset, selvästi piirtyneet. Silmät ovat tummanpunaiset (tummuvat iän myötä), korvat vaalean ruskeanharmaat.

Cinnamon = "punasilmäinen normaali"


lk cinnamon naaras Täystuhon Mirenibe

  Ruoste (bb)

Turkin on oltava voimakkaan oranssin ruskea ilman vivahteita. Pohjavärin on oltava tasainen ruskeanharmaa. Vatsan on oltava norsunluun värinen, pohjavärin vaaleanharmaa. Turkin on oltava kevyesti tikattu ruskealla. Kaulanauha on syvän ruosteen ruskea. Poskimerkit ovat syvän ruosteen ruskeat. Puolikuut ovat norsunluun väriset. Silmät ovat mahdollisimman tumman ruskeat, korvat tummanharmaat.


pk ruoste uros Arctican Diddelinduure

  Keltainen (To- uros, ToTo naaras)

Turkin on oltava voimakkaan keltainen ilman vivahteita. Pohjavärin on oltava tasainen ja kermaisen norsunluun värinen. Vatsavärin on oltava norsunluun värinen. Turkin on oltava voimakkaasti mustalla tikattu. Kaulanauha on voimakkaan tummankeltainen. Poskimerkkien on oltava mustat - ei kiinteät vaan tikatut. Puolikuut ovat norsunluun väriset. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat - lähes mustat.

Keltainen on periytymiseltään erikoisuus, sillä se periytyy molemmille sukupuolille eri tavalla. Urospoikasella voi olla ainoastaan yksi keltaisen alleeli, joka aiheuttaa sille keltaisen värin. Naaraille keltainen periytyy tavanomaisesti, eli se voi saada keltaisen alleelin molemmilta vanhemmiltaan, jolloin naaras on väriltään keltainen. Mikäli naaras perii keltaisen alleelin vain toiselta vanhemmaltaan, siitä tuleekin kuviollinen, eli väriltään kilpikonna (Toto)


lk keltainen uros Peppermint's Bypass
(Kuva T.& P. Virtanen)

  Hunaja (ppTo- uros, ppToTo naaras)

Turkin on oltava vaalean kanelin oranssi ilman vivahteita juuriin saakka. Vatsan on oltava norsunluun värinen. Tikkauksen ja hilkan on puututtava. Kaulanauha on vaalean kanelin oranssi. Poskimerkit ovat kanelin väriset. Puolikuut ovat norsunluun väriset. Silmät ovat tummanpunaiset (tummuvat iän myötä), korvat vaalean harmahtavat.


lk hunaja uros (Kuva Tuija Johansson)

  Hopeanharmaa (SgSg tai Sgsg)

Turkin on oltava pehmeän vaalea, mahdollisimman valkoinen. Pohjavärin on oltava tummanharmaa. Vatsan on oltava mahdollisimman valkoinen. Turkin on oltava tasaisesti tikattu tumman harmaalla. Poskimerkit ovat tummanharmaat. Puolikuut ovat valkoiset. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat. Genotyyppiä Sgsg nimitetään myös hopeanharmaaksi, mutta tämä väri on usein liian kellertävä.


pk satiini hopeanharmaa uros Pikkumökin Jekkupatteri

YKSIVÄRISET

  Crème (ee)

Koko turkin on oltava keltaoranssi juuriin saakka ilman vivahteita. Silmät ovat mustat, korvat tumman harmaanmustat.

Crème väri tummenee yleensä iän myötä.


lk crème uros Arctican Charmant

  Soopeli (eeUU tai eeUu)

Perusvärin on oltava mahdollisimman musta syvälle turkkiin saakka. Pohjavärin on oltava crememäisen norsunluun värinen. Silmiä ympäröivät crememäisen norsunluun väriset renkaat. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat - lähes mustat.


lk soopeli naaras Arctican Olivia

  Soopelisuklaa (eebbUU tai eebbUu)

Värin on oltava keskiruskea ilman vivahteita ja ulotuttava syvälle turkkiin. Pohjavärin on oltava crememäisen ruskea. Vaalea rengas silmien ympärillä on sallittu. Silmät ovat mahdollisimman tumman ruskeat, korvat ruskeat.


pk satiini soopelisuklaa uros Pikkumökin Nuuskamuikkunen

  Minkki (eeppUU tai eeppUu)

Värin on oltava oranssinruskea ja ulotuttava syvälle turkkiin saakka. Pohjavärin on oltava crememäisen oranssinruskea. Vaalea rengas silmien ympärillä on sallittu. Silmät ovat tummanpunaiset (tummuvat iän myötä), korvat ruskeat.


pk minkki naaras Yöperhon Minkkihän Minä**

  Kupari (eeppbbUU tai eeppbbUu)

Värin on oltava voimakkaan kuparin punaruskea juuriin saakka ilman vivahteita. Silmät ovat erittäin tummanpunaiset (tummuvat iän myötä), korvat vaalean ruskean harmaat.


lk kupari naaras (kuva Tuija Johansson)

  Mustasilmäinen valkoinen (eeSgSg)

Värin on oltava puhtaan valkoinen ilman kellertävää sävyä. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat.


pk satiini ms. valkoinen naaras Arctican Jääkukka* (kuva Mirjam Axell)

  Luonnonvalkoinen (eeSgsg)

Hamsteri muistuttaa mustasilmäistä valkoista, mutta turkissa on persikan värinen vivahde, eikä se ole puhtaan valkoinen. Silmät mustat, korvat vaalean ruskeanharmaat.

(Huom. Korvat todellisuudessa tummanharmaat)
Luonnonvalkoisten hamstereiden sävy vaihtelee voimakkaasti. On olemassa hyvin tummia crèmemäisiä luonnonvalkoisia, on myös lähes puhtaan valkoisia sekä näiden välimuotoja.


pk luonnonvalkoinen uros FIN MVA Arctican Jääkarhu pikkupoikana

  Hopeasoopeli (eeSgsgUU tai eeSgsgUu)

Perusvärin on oltava mahdollisimman musta syvälle turkkiin saakka. Pohjavärin on oltava valkoinen. Silmiä ympäröivät valkoiset renkaat. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat - lähes mustat.

Kuten luonnonvalkoisten, myös hopeasoopeleiden perusvärin sävy vaihtelee haalean hopeisesta lähes mustaan. Väri myös vaalenee ja ruskettuu usein iän myötä.


lk hopeasoopeli naaras Arctican Kultasydän
(Kuva Soile Riikonen)

  Musta (aa)

Perusvärin on oltava musta. Pohjavärin on oltava joko sininen tai musta. Silmät ovat mustat, korvat tummanharmaat, melkein mustat.

Musta väri muuttuu hyvin usein ruskeasävyiseksi iän myötä. Pitkäkarvaisten mustien urosten väri saattaa myös vaikuttaa harmahtavalta.


lk musta uros (kuva Tuija Johansson)

  Kyyhkynharmaa (aapp)

Värin on oltava tasaisen keskiharmaa juuriin saakka. Silmät ovat punaiset, korvat vaalean ruskeanharmaat.


lk kyyhkynharmaa (laikukas)
(kuva Tuija Johansson)

  Keltainen musta (aaTo- uros, aaToTo naaras)

Perusvärin on oltava voimakkaan keltainen ilman vivahteita. Pohjavärin on oltava tasainen ja kermaisen norsunluun värinen. Karvan kärkien on oltava kauttaaltaan ja tasaisesti mahdollisimman mustat. Silmät ovat mustat, korvat mahdollisimman tummanharmaat, melkein mustat.


lk satiini keltainen musta naaras FIN MVA Vivaldine's Julie Jobetha (kuva Tuija Johansson)

  Suklaa (aabb)

Perusvärin on oltava mahdollisimman tumman lämpimän ruskea, mahdollisiman syvälle juuriin saakka. Pohjaväri on hieman vaaleampi. Silmät ovat ruskeat, korvat ruskeat.


pk satiini mustasuklaa naaras
(kuva Tuija Johansson)

  Albiino (cdcdpp)

Koko turkin on oltava puhtaan valkoinen juuriin saakka, täysin ilman minkäänlaisia vivahteita. Silmät ovat puhtaan kirkkaanpunaiset, korvat värittömät.


pk "albiino" uros Arctican Energia
(kuva Niina Niemelä)

KUVIOLLISET

  Valkonauhainen (BaBa tai Baba)

Turkin kuvion on annettava vaikutelma eläimestä, jolla on valkoinen, vartalon ympäri kiertävä nauha. Nauhan on ympäröitävä koko keho. Nauhan on oltava keskeisesti sijoittunut, eikä se saa olla vino. Nauhan leveyden tulisi olla noin 1/3 eläimestä. Nauhan on oltava kokonainen ja tasaisen leveä, selvästi piirtyneillä yhdensuuntaisilla reunoilla. Vatsan on oltava valkoinen. Valkoisten alueiden on oltava valkoisia juuriin saakka. Muun värin on oltava vastaavan nauhattoman standardin mukainen. Silmät ovat samanlaiset kuin vastaavalla nauhattomalla, korvat samanlaiset kuin vastaavalla nauhattomalla, värittömät tai osittain värittömät.


lk musta valkonauhainen naaras Black Pearl of the Caribbean

  Laikukas (Dsds)

Hamsterin on annettava vaikutelma valkoisesta eläimestä, jolla on värillisiä laikkuja. Laikkujen on oltava selvästi piirtyneet ja niiden on jakauduttava tasaisesti koko keholle, paitsi vatsaan, jonka on oltava valkoinen. Valkoisten alueiden tulee olla puhtaan valkoiset juuriin saakka. Muu turkin väri noudattaa vastaavan laikuttoman standardia. Silmät ovat samanväriset kuin vastaavalla laikuttomalla tai punaiset. Silmät voivat olla myös keskenään eriväriset. Korvat ovat samanväriset kuin vastaavalla laikuttomalla tai värittömät tai osittain värittömät.

 
pk musta laikukas naaras FIN MVA VV00 JV00 Turkinpippurin Noitapilli (kuva Katri Miettinen)

  Valkonauhainen laikukas (BaBaDsds tai BabaDsds)

Hamsterilla on oltava valkoinen nauha, joka kiertää koko kehon (aivan kuin valkonauhaisella). Nauhan on peitettävä 1/3 eläimestä. Värillisiä laikkuja ei saa esiintyä nauhassa. Muissa osin hamsteria on oltava hajaantuneita, tasaisesti rajautuneita perusvärisiä laikkuja, joiden värin on vastattava perusvärin standardia. Vatsan on oltava valkoinen, kaulanauha puuttuu. Silmät ovat samanväriset kuin vastaavalla kuviottomalla muunnoksella tai punaiset. Silmät voivat olla myös keskenään eriväriset. Korvat ovat mieluummin laikukkaat tai värittömät kuin kokonaan värilliset.


pk minkki valkonauhainen laikukas
(kuva Tuija Johansson)

  Kilpikonna (Toto- naaras)

Turkin värin on muodostuttava tasaisesti jakautuneista, keltaisista ja jonkun muun värisistä (paitsi valkoisista) laikuista. Laikkujen on oltava selvästi toisistaan erottuvia ja yhtä suuria. Keltainen väri on voimakkaan aprikoosin keltainen, kun kyseessä on normaali kilpikonna, mutta esiintyy laimeamman värisenä muissa yhdistelmissä. Värin on ulotuttava juuriin saakka. Toisen värin on vastattava k.o. värin standardia. Vatsassa on myös oltava laikkuja. Tikkaus on toivottavaa, muttei pakollista. Kaulanauhan on oltava mielellään myös kaksivärinen, vaikkei se olekaan pakollista, selvästi piirtynyt mahdollisimman kapealla aukolla. Silmät ovat samanväriset kuin perusvärisellä (tai mustat tai keskenään eriväriset), korvat samanväriset kuin perusvärisillä (tai mustat tai laikukkaat).

Huom! Kilpikonnakuvioiset ovat aina naaraita.


lk musta kilpikonna naaras
No One Can Be Told What The Matrix Is
(kuva Niina Eskelinen)

  Valkokirjokilpikonna (TotoBaBa,TotoBaba tai TotoDsds -naaras)

Turkin värin on muodostuttava tasaisesti jakautuneista keltaisista, valkoisista ja jonkun kolmannen värisistä laikuista. Keltaisten ja värillisten laikkujen on oltava selvästi rajautuneet toisistaan. Keltaisten laikkujen on oltava mahdollisimman selvät ja värin täytyy ulottua karvan tyveen asti. Toisen värin on vastattava k.o. värin standardia. Valkoisen värin on oltava joko nauhan muodossa (katkaistu tai kokonainen) tai laikkuna (ks. laikukas). Jokaisen värin on täytettävä 1/3 hamsterista. Vatsan on oltava valkoinen selvästi piirtyneellä kaulanauhalla valkonauhaisella hamsterilla, laikukas-muodossa kaulanauha puuttuu. Kaulanauhan on oltava kaksivärinen mahdollisimman kapealla aukolla. Silmät ovat samanväriset kuin vastaavalla kuviottomalla (tai mustat, punaiset tai keskenään eriväriset), korvat samanväriset kuin vastaavalla kuviottomalla tai laikukkaat. Laikukkaat ovat toivottavammat


lk musta valkokirjokilpikonna naaras Anemone's Ambrosia
(kuva Katriina Hautala)

  Roan (Whwh)
(vain yksivärisillä)

Roanin värinen hamsteri antaa vaikutelman valkoisesta eläimestä, joka on voimakkaasti ja tasaisesti tikattu mulla värillä. Osa karvoista voi olla värillisiä juuriin saakka. Vatsaturkin tulee olla valkoinen. Valkoisten osien turkista tulee olla valkoisia juuriin saakka. Värillisten alueiden tulee noudattaa k.o. värin standardia, joskin hienoinen värin vaaleneminen sallitaan. Otsa ja lavat voivat olla väriltään tummemmat, tämä ei kuitenkaan ole toivottavaa. Silmät ovat samanväriset kuin perusvärisellä tai rubiinin tai kirkkaanpunaiset. Korvat ovat samanväriset kuin perusvärisellä tai osittain tai kokonaan värittömät.


pk rex soopeli roan uros (kuva Tuija Johansson)

  Valkomahainen (Whwh)
(koestandardikuvio, vain värimerkkisillä)

Perusvärissä on yläosassa oltava levinneitä valkoisia peitinkarvoja, mikä johtaa siihen, etä eläin näyttää normaalia vaaleammalta. Vatsan on oltava valkoinen. Muutoin sama kuin perusväri. Silmät ovat samanväriset kuin perusvärillä, punaisella kiillolla, korvat samanväriset kuin perusvärillä.

Kuvia saa lähettää :)

 

  Takaisin sivun alkuun